Joni näytti hämmästyneeltä. Salla oli lähdössä raveihin uudestaan
jo viikon kuluttua edellisestä kerrasta ja raahasi Jonin hyvin tunteman
Merjankin mukanaan. Salla vieläpä lupasi ajaa, jotta veli voisi kerrankin
maistaa vähän olutta. Joni ihmetteli, oliko hänen uudella autollaan, vähän
tuoreemmalla hatchback-Corollalla vaikutusta pikkusisaren innostukseen. Mitä
enemmän hän mietti, sitä vähemmän Sallan motiivit häntä kiinnostivat. Nyt
hänellä olisi ihan kelvollinen autonkuljettaja ainakin muutamaksi ravi-illaksi.
Pienen, valkoisen Toyotan kurvatessa pysäköintipaikalle puoli
kuuden aikaan raskaat pilvet peittivät koko taivaan. Illaksi oli ennustettu
kuurosateita, joten Sallalla ja Merjalla oli suuret sateenvarjot mukana. Naiset
kävelivät verkkaan kohti Teivonlinnaa. Sallaa jännitti enemmän kuin hän oli
etukäteen arvellut. Heidän kulkiessaan Salla selosti Merjalle
valjastuskatoksista ja siitä, millaisia varusteita hevosilla käytettiin, kuten
ääniä vaimentavista korvapalloista ja näkökenttää kaventavista silmälapuista.
Hän kertoili erilaisista valjaista ja hihnoista, joista jokin esti hevosta
nostamasta päätään ja jokin puoltamasta. Sallaa hermostutti. Heidän oli
käveltävä ohjastajien pysäköintipaikan läpi.
”Kato näitä autoja”, ihasteli Salla. ”Tossakin on 2,3-litranen
ysikymppinen Audi, samanlainen kun Markkasella näky olevan, ja noissa Mersuissa
ei lue moottorista mitään. Eikä noi Volkkaritkaan niitä halvimpia ole.”
”Totta. Minne noita puuportaita pitkin pääsee?” kysyi Merja.
Autojen takaa paljastuneet tummanruskeat portaat veivät alas hiekkaiselle
laakealle alueelle, jossa seisoskeli pari ohjastajaa kuin odottaen jotakin.
Ennen kuin Salla ehti vastata, Merja huomasi, että alhaalta pääsi radalle.
Talleilta ja valjastuskatoksilta päin ajettiin juuri paria hevosta kärryineen,
ja ohjastajat menivät omien ajokkiensa luokse, vaihtoivat ajajan paikkaa
hevosta tuovien ihmisten kanssa ja kaarsivat radalle lämmittämään ajokkejaan.
Merja oli aikeissa ehdottaa, että he jatkaisivat matkaa ensin
Teivonlinnan editse ylös metsää kohti ja sitä kautta taas alas etusuoran
tuntumaan, kun Salla nykäisi häntä hihasta. Sallasta tuntui kuin sydän pyrkisi
kurkun kautta ylös. Hän halusi juosta pois, kääntyä, mitä hyvänsä paitsi seistä
siinä, missä oli. Merja vilkaisi ympärilleen ymmärtääkseen, miksi ystävä
käyttäytyi yhtäkkiä kuin hän itse joskus kouluaikoina, kun kaukainen ihastus
melkein käveli ohitse. Sitten hän näki tallikahvion lasiovien läpi kaksi
ohjastajaa, jotka olivat menossa ajamaan. Toisen miehistä täytyi olla Ella,
siitä ei ollut epäilystäkään. Mies kuunteli toista ohjastajaa kypärä kainalossa
ja piiska kädessä, puhtaan ajopuvun tyylitellyt kuviot loistaen.
Salla nielaisi. Nyt toinen mies avasi oven, Ella astui ulos,
nauroi ja sanoi jotakin, heilautti taipuisat hiuksensa silmiltä pienellä pään
liikkeellä. Toisen kertomusta kuunnellen hän vilkaisi rutiininomaisesti
ympärilleen ja näki Sallan. Miehen katse tarkentui, asento muuttui
varautuneemmaksi ja kasvoille pujahti yllättynyt hymy. Sallan sisällä kuohui.
Ella hymyili hänelle, Ella katsoi häntä, ja millaisin silmin! Hän tunsi
olevansa miehen katseen vanki, siitä ei voinut eikä halunnut irrottautua.
Portaiden yläpäässä Ella kääntyi vielä katsomaan taakseen, sitten
hän kiirehti alas kypärää päähänsä sovittaen. Salla unohtui toviksi
paikoilleen. Hän mietti häkeltyneenä, miksi mies selvästi ilahtui hänen
näkemisestään. Tämä ei voinut olla vain kuvitelmaa, Merjankin oli täytynyt
huomata jo jotain. Tuntui merkilliseltä mennä sekaisin pelkästä katseesta.
Koko päivän Tampereen yllä roikkuneista tummista pilvistä
huolimatta sadekuurot kiersivät Teivon raviradan. Kellon lähestyessä seitsemää
lännessä näkyi pilkahdus sinistä taivasta, ja muutama kirkas auringonsäde osui
totohallin ja ravintolakatsomon korkeisiin ikkunoihin. Illan mittaan pilvet
vetäytyivät taivaanrantaan.
Salla ja Merja katselivat lähdöt, verryttelyt ja esittelyt
valkean metalliaidan tuntumassa, lukivat kilvan käsiohjelmaa oppiakseen
tunnistamaan ohjastajat ajopuvun perusteella. Yleisimmät väriyhdistelmät näyttivät
olevan sinivalkoinen ja sinipunavalkoinen, mutta värisävyt olivat yllättävän
erilaiset. Jotkin sponsorit jäivät kerralla mieleen. Merja huomasi
erittelevänsä Sallalle mainostajien logoja, niiden sijoittelua ja värien
käyttöä. Markkinoinnin visuaalinen teoria alkoi yllättäen elää näiden
ravimiesten yllä. Idea omasta mainostoimistosta tupsahti selvänä Merjan
mieleen. Siinä olisi hänen tuleva työnsä. Nyt piti enää saattaa ekonomiopinnot
kunnialla päätökseen. Merja puhkui intoa:
”Tämä on muuten hulppee gradun aihekin. Mä taidan tulla sun
mukana raveihin aika usein. Kuinkahan noihin sponsoreihin sais yhteyden
helpoimmin?”
Kahdeksannen lähdön peliaika oli lopuillaan, valjakot alkoivat
kerääntyä etusuoran alkupäähän. Lähtö oli tasoitusajo suomenhevostammoille,
matkana 2100 metriä.
”Mitä toi tasotusajo oikeen on?” ihmetteli Merja ääneen. Salla
pyysi Merjaa katsomaan käsiohjelmaa. Jokaiselle hevoselle oli oma lähtörata,
jolle piti lähdössä osua. Lähtöpaikka määräytyi arvonnan perusteella. Sen
lisäksi hevoset, joiden ansaitsema yhteenlaskettu voittosumma ylitti tietyn
rajan, joutuivat lähtemään 20 metriä muita kauempaa. Tässä lähdössä oli vielä
pari semmoista hevosta, joiden takamatka oli 40 metriä. Hevoset ryhmittäytyivät
kiertämään kehää epäselvän näköisessä ringissä omilla lähtöalueillaan.
”Tuo paalu on lähtöraja. Nääkkö, noilla tyypeillä on nauhat. Ne
merkkaa lähtöviivaa. Nauhaa ei saa ylittää, ennen kun kuuluttaja sanoo 'aja'.
Ne on jotain kuminauhaa, ja niistä irrotetaan, ennen kun hevoset tulee liian
lähelle”, selitti Salla. ”Mä näytän sulle yhestä mun kirjasta, siellä on
volttausjärjestys. Se, miten ne pyörii on selvästi määritelty, vaikkei se ehkä
susta näytä siltä. Tätä lähtöö vois sanoo myös volttilähdöksi.”
Korokkeella seisova päälähettäjä arvioi lähdön olevan valmis ja
heilautti punaista lippua. Kovaäänisistä kuului:
”Valmis. Yksi...kaksi...aja!”
Ja saman tien lähettäjän punainen lippu viuhui ilmassa. Pirteä
nelisointu kajahti ilmoille kuuluttajan sanojen säestämänä. Lähtö uusittiin,
syynä Ellan hevosen väärä lähtörata. Hevoset palasivat kuumenneina kohti
lähtöaluetta. Kuuluttaja mainitsi kyseessä olevan lähdön kahdeksan uusi yritys.
Kaiken pyörimisen, asettautumisen ja lähtökomennon jälkeen lähettäjän punainen
lippu heilahti kiukkuisesti, ja kovaäänisistä kajahti:
”Lähtö uusitaan jälleen. Uusinnan aiheuttaja oli toistamiseen
numero yksitoista, Marjuska, rattailla Mikael Laine. Uusinnan syy on väärä
lähtörata häiriten. Hevonen poistetaan lähdöstä. Sille pelatut kupongit voi
vaihtaa uusiin tai lunastaa takaisin. Peliaikaa kaksi minuuttia.”
Pelaajat vyöryivät totoluukuille mutisten harmistuneina. Marjuska
oli lähdön ennakkosuosikki, sitä oli pelattu paljon, ja Ella oli tähän saakka
ajanut totuttuun taitavaan tapaansa. Yleensä vain harvoin ajavat amatööriohjastajat
aiheuttivat lähtöjen uusintoja useammin kuin kerran. Heidän takiaan
totoluukuille ei syntynyt ruuhkaa lisäpeliajalla. Salla vilkaisi Merjaa
huvittuneena.
”Ehkä olis parempi, ettei me seistäs tässä volttauspaikan
vieressä. Huomasitsä, miten Ella tuijotti vaan mua koko ajan, eihän se
keskittyny ollenkaan sen Marjuskan pyörittämiseen. Siltä menee palkkiorahat
sivu suun, ja se on oikeestaan vähän niinku mun vika. Käydään ny seuraavan
lähdön aikana vaikka tua vessassa.”
Samuli Markkanen ei ollut sinä iltana Teivossa. Salla kuuli
ohimennen syynkin: mies oli saanut kilpailukiellon liian kovasta
piiskankäytöstä. Kiellon oli määrä päättyä seuraavana päivänä, jolloin Samuli
palaisi radalle Helsingissä Vermon iltaraveissa.
”Ei sitten päästy jututtaan Samulia”, Merja totesi.
”No, eipä se taida paljon menoo haitata”, vastasi Salla hilpeänä.
”Pärjätään me näilläkin miehillä, eikö?”
Naurussa suin naiset palasivat pysäköintialueelle. Sallan pää oli
täynnä Ellaa, tämän syvänsinisten silmien välähdyksiä, ujoa hymyä. Oli ihme,
etteivät toiset ohjastajat näyttäneet huomaavan mitään outoa. Saattoi tietenkin
olla, että moinen tyttöjen tuijottelu oli heidän keskuudessaan niin
jokapäiväistä, ettei kukaan kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Salla
saisi ehkä joskus tietää totuuden, mutta nyt hänelle riitti kutkuttava
tietoisuus kiinnostuksesta, jota Ella hänelle osoitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti