3. luku


Joni näytti hämmästyneeltä. Salla oli lähdössä raveihin uudestaan jo viikon kuluttua edellisestä kerrasta ja raahasi Jonin hyvin tunteman Merjankin mukanaan. Salla vieläpä lupasi ajaa, jotta veli voisi kerrankin maistaa vähän olutta. Joni ihmetteli, oliko hänen uudella autollaan, vähän tuoreemmalla hatchback-Corollalla vaikutusta pikkusisaren innostukseen. Mitä enemmän hän mietti, sitä vähemmän Sallan motiivit häntä kiinnostivat. Nyt hänellä olisi ihan kelvollinen autonkuljettaja ainakin muutamaksi ravi-illaksi.
Pienen, valkoisen Toyotan kurvatessa pysäköintipaikalle puoli kuuden aikaan raskaat pilvet peittivät koko taivaan. Illaksi oli ennustettu kuurosateita, joten Sallalla ja Merjalla oli suuret sateenvarjot mukana. Naiset kävelivät verkkaan kohti Teivonlinnaa. Sallaa jännitti enemmän kuin hän oli etukäteen arvellut. Heidän kulkiessaan Salla selosti Merjalle valjastuskatoksista ja siitä, millaisia varusteita hevosilla käytettiin, kuten ääniä vaimentavista korvapalloista ja näkökenttää kaventavista silmälapuista. Hän kertoili erilaisista valjaista ja hihnoista, joista jokin esti hevosta nostamasta päätään ja jokin puoltamasta. Sallaa hermostutti. Heidän oli käveltävä ohjastajien pysäköintipaikan läpi.
”Kato näitä autoja”, ihasteli Salla. ”Tossakin on 2,3-litranen ysikymppinen Audi, samanlainen kun Markkasella näky olevan, ja noissa Mersuissa ei lue moottorista mitään. Eikä noi Volkkaritkaan niitä halvimpia ole.”
”Totta. Minne noita puuportaita pitkin pääsee?” kysyi Merja. Autojen takaa paljastuneet tummanruskeat portaat veivät alas hiekkaiselle laakealle alueelle, jossa seisoskeli pari ohjastajaa kuin odottaen jotakin. Ennen kuin Salla ehti vastata, Merja huomasi, että alhaalta pääsi radalle. Talleilta ja valjastuskatoksilta päin ajettiin juuri paria hevosta kärryineen, ja ohjastajat menivät omien ajokkiensa luokse, vaihtoivat ajajan paikkaa hevosta tuovien ihmisten kanssa ja kaarsivat radalle lämmittämään ajokkejaan.
Merja oli aikeissa ehdottaa, että he jatkaisivat matkaa ensin Teivonlinnan editse ylös metsää kohti ja sitä kautta taas alas etusuoran tuntumaan, kun Salla nykäisi häntä hihasta. Sallasta tuntui kuin sydän pyrkisi kurkun kautta ylös. Hän halusi juosta pois, kääntyä, mitä hyvänsä paitsi seistä siinä, missä oli. Merja vilkaisi ympärilleen ymmärtääkseen, miksi ystävä käyttäytyi yhtäkkiä kuin hän itse joskus kouluaikoina, kun kaukainen ihastus melkein käveli ohitse. Sitten hän näki tallikahvion lasiovien läpi kaksi ohjastajaa, jotka olivat menossa ajamaan. Toisen miehistä täytyi olla Ella, siitä ei ollut epäilystäkään. Mies kuunteli toista ohjastajaa kypärä kainalossa ja piiska kädessä, puhtaan ajopuvun tyylitellyt kuviot loistaen.
Salla nielaisi. Nyt toinen mies avasi oven, Ella astui ulos, nauroi ja sanoi jotakin, heilautti taipuisat hiuksensa silmiltä pienellä pään liikkeellä. Toisen kertomusta kuunnellen hän vilkaisi rutiininomaisesti ympärilleen ja näki Sallan. Miehen katse tarkentui, asento muuttui varautuneemmaksi ja kasvoille pujahti yllättynyt hymy. Sallan sisällä kuohui. Ella hymyili hänelle, Ella katsoi häntä, ja millaisin silmin! Hän tunsi olevansa miehen katseen vanki, siitä ei voinut eikä halunnut irrottautua.
Portaiden yläpäässä Ella kääntyi vielä katsomaan taakseen, sitten hän kiirehti alas kypärää päähänsä sovittaen. Salla unohtui toviksi paikoilleen. Hän mietti häkeltyneenä, miksi mies selvästi ilahtui hänen näkemisestään. Tämä ei voinut olla vain kuvitelmaa, Merjankin oli täytynyt huomata jo jotain. Tuntui merkilliseltä mennä sekaisin pelkästä katseesta.
Koko päivän Tampereen yllä roikkuneista tummista pilvistä huolimatta sadekuurot kiersivät Teivon raviradan. Kellon lähestyessä seitsemää lännessä näkyi pilkahdus sinistä taivasta, ja muutama kirkas auringonsäde osui totohallin ja ravintolakatsomon korkeisiin ikkunoihin. Illan mittaan pilvet vetäytyivät taivaanrantaan.
Salla ja Merja katselivat lähdöt, verryttelyt ja esittelyt valkean metalliaidan tuntumassa, lukivat kilvan käsiohjelmaa oppiakseen tunnistamaan ohjastajat ajopuvun perusteella. Yleisimmät väriyhdistelmät näyttivät olevan sinivalkoinen ja sinipunavalkoinen, mutta värisävyt olivat yllättävän erilaiset. Jotkin sponsorit jäivät kerralla mieleen. Merja huomasi erittelevänsä Sallalle mainostajien logoja, niiden sijoittelua ja värien käyttöä. Markkinoinnin visuaalinen teoria alkoi yllättäen elää näiden ravimiesten yllä. Idea omasta mainostoimistosta tupsahti selvänä Merjan mieleen. Siinä olisi hänen tuleva työnsä. Nyt piti enää saattaa ekonomiopinnot kunnialla päätökseen. Merja puhkui intoa:
”Tämä on muuten hulppee gradun aihekin. Mä taidan tulla sun mukana raveihin aika usein. Kuinkahan noihin sponsoreihin sais yhteyden helpoimmin?”
Kahdeksannen lähdön peliaika oli lopuillaan, valjakot alkoivat kerääntyä etusuoran alkupäähän. Lähtö oli tasoitusajo suomenhevostammoille, matkana 2100 metriä.
”Mitä toi tasotusajo oikeen on?” ihmetteli Merja ääneen. Salla pyysi Merjaa katsomaan käsiohjelmaa. Jokaiselle hevoselle oli oma lähtörata, jolle piti lähdössä osua. Lähtöpaikka määräytyi arvonnan perusteella. Sen lisäksi hevoset, joiden ansaitsema yhteenlaskettu voittosumma ylitti tietyn rajan, joutuivat lähtemään 20 metriä muita kauempaa. Tässä lähdössä oli vielä pari semmoista hevosta, joiden takamatka oli 40 metriä. Hevoset ryhmittäytyivät kiertämään kehää epäselvän näköisessä ringissä omilla lähtöalueillaan.
”Tuo paalu on lähtöraja. Nääkkö, noilla tyypeillä on nauhat. Ne merkkaa lähtöviivaa. Nauhaa ei saa ylittää, ennen kun kuuluttaja sanoo 'aja'. Ne on jotain kuminauhaa, ja niistä irrotetaan, ennen kun hevoset tulee liian lähelle”, selitti Salla. ”Mä näytän sulle yhestä mun kirjasta, siellä on volttausjärjestys. Se, miten ne pyörii on selvästi määritelty, vaikkei se ehkä susta näytä siltä. Tätä lähtöö vois sanoo myös volttilähdöksi.”
Korokkeella seisova päälähettäjä arvioi lähdön olevan valmis ja heilautti punaista lippua. Kovaäänisistä kuului:
”Valmis. Yksi...kaksi...aja!”
Ja saman tien lähettäjän punainen lippu viuhui ilmassa. Pirteä nelisointu kajahti ilmoille kuuluttajan sanojen säestämänä. Lähtö uusittiin, syynä Ellan hevosen väärä lähtörata. Hevoset palasivat kuumenneina kohti lähtöaluetta. Kuuluttaja mainitsi kyseessä olevan lähdön kahdeksan uusi yritys. Kaiken pyörimisen, asettautumisen ja lähtökomennon jälkeen lähettäjän punainen lippu heilahti kiukkuisesti, ja kovaäänisistä kajahti:
”Lähtö uusitaan jälleen. Uusinnan aiheuttaja oli toistamiseen numero yksitoista, Marjuska, rattailla Mikael Laine. Uusinnan syy on väärä lähtörata häiriten. Hevonen poistetaan lähdöstä. Sille pelatut kupongit voi vaihtaa uusiin tai lunastaa takaisin. Peliaikaa kaksi minuuttia.”
Pelaajat vyöryivät totoluukuille mutisten harmistuneina. Marjuska oli lähdön ennakkosuosikki, sitä oli pelattu paljon, ja Ella oli tähän saakka ajanut totuttuun taitavaan tapaansa. Yleensä vain harvoin ajavat amatööriohjastajat aiheuttivat lähtöjen uusintoja useammin kuin kerran. Heidän takiaan totoluukuille ei syntynyt ruuhkaa lisäpeliajalla. Salla vilkaisi Merjaa huvittuneena.
”Ehkä olis parempi, ettei me seistäs tässä volttauspaikan vieressä. Huomasitsä, miten Ella tuijotti vaan mua koko ajan, eihän se keskittyny ollenkaan sen Marjuskan pyörittämiseen. Siltä menee palkkiorahat sivu suun, ja se on oikeestaan vähän niinku mun vika. Käydään ny seuraavan lähdön aikana vaikka tua vessassa.”
Samuli Markkanen ei ollut sinä iltana Teivossa. Salla kuuli ohimennen syynkin: mies oli saanut kilpailukiellon liian kovasta piiskankäytöstä. Kiellon oli määrä päättyä seuraavana päivänä, jolloin Samuli palaisi radalle Helsingissä Vermon iltaraveissa.
”Ei sitten päästy jututtaan Samulia”, Merja totesi.
”No, eipä se taida paljon menoo haitata”, vastasi Salla hilpeänä. ”Pärjätään me näilläkin miehillä, eikö?”
Naurussa suin naiset palasivat pysäköintialueelle. Sallan pää oli täynnä Ellaa, tämän syvänsinisten silmien välähdyksiä, ujoa hymyä. Oli ihme, etteivät toiset ohjastajat näyttäneet huomaavan mitään outoa. Saattoi tietenkin olla, että moinen tyttöjen tuijottelu oli heidän keskuudessaan niin jokapäiväistä, ettei kukaan kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Salla saisi ehkä joskus tietää totuuden, mutta nyt hänelle riitti kutkuttava tietoisuus kiinnostuksesta, jota Ella hänelle osoitti.

Ei kommentteja: