30. luku


”Kohta niitten pitäis tulla”, huikkasi Merja keittiöstä.
”Ehdikkö Jaana tänne vielä hetkeks, kun mun kädet loppuu kesken?”
Pikkusisko pujahti Merjan avuksi rivitalokaksion keittiöön järjestämään tarjottavia. Patongit piti leikata, salaatti nostaa jääkaapista pöytään, oliivit kumota kippoon ja kertakäyttölautaset ja muovihaarukat panna paikalleen. Vielä punaviinipullo ilmottumaan ja valkoviini jäähdyttimeen, lautasliinat ja lasit — ja tietenkin perunalastut sohvapöydälle.
”Kiitti Jaana, oot enkeli! En olis selvinny ilman sua. Onko sun pakko lähtee, täällä olis sulleki varmasti seuraa?”
Jaana oli kuitenkin ehtinyt luvata lähteä omien kavereittensa kuskiksi, eikä ollut halunnut perua sitä. Hän totesi, että oli aina mukavaa olla avuksi, vastavuoroisuusperiaatteella tietenkin, vetäisi takin ylleen ja etsi laukkunsa. Hänen tarttuessaan ovenkahvaan ovikello soi. Merja vilkaisi kelloa. Tasan kuusi. Kuka oli noin täsmällinen?
”Onnea uuteen kotiin”, toivottivat Joni ja Mia.
”Joko sä Jaana lähet, onks täällä mitään bileitä edes? Me ootettiin tossa pihassa, kun tuli vähän huonosti noi bussit tänne landelle”, Joni veisteli.
Merja tuhahti. Ei Kangasala mitään landea ollut, Tampereen rajakin oli niin lähellä, että kaupungin busseja saattoi käyttää kulkemiseen.
”Kivalla paikalla tää on, piha on varmaan hieno sitte ku sinne kasvaa jotain. Eteläänhän toi piha on? Ai kato, krookukset pilkistää jo tosta seinän vierestä!”
Ovikello keskeytti Mian ihastelutulvan. Reilun 50 neliön kaksioon saapui lisää ihmisiä. Hanna ja Marita, Sari, Anne ja tämän uusi ystävä Tero, Miika, ja lopulta myös Salla, joka oli lähtenyt Raumalta vasta viiden jälkeen. Merja oli halunnut kutsua myös Hennan, Joonaksen ja Anttonin, ja Salla toi heidät mukanaan. Asunto oli äkkiä täynnä iloista juttelua, naurua, musiikkia, jonka Miika halusi soimaan taustalle. Merjan kattavasta levyvalikoimasta löytyi monen tyylistä musiikkia klassisesta Popedaan ja ZZ-Topiin saakka. Jokainen valitsi vuorollaan mieleisensä levyn, kun edellinen oli loppunut.
”Ottakaa ruokaa, tosson viinejä kans. Itsepalvelu”, huikkasi Merja musiikin yli. Kun kaikilla oli ruokaa ja juomaa edessään, Merja hiljensi musiikkia sen verran, ettei hänen tarvinnut huutaa. Hän toivotti vieraat tervetulleeksi uuteen kotiinsa, ja kertoi samaan hengenvetoon päässeensä työn alkuun melko hyvin. Hän oli päättänyt ryhtyä free lance –suunnittelijaksi ja saanut myytyä itsensä muutamalle mainostoimistolle. Hän suunnitteli pääasiassa kuvallisia logoja yrityksille, mutta oli laatinut myös pari festivaalijulistetta ja yhteen tapahtumaan kaiken oheismateriaalinkin lippalakkeihin painettavia kuvia myöten.
”Sen takia sanoin, kun teistä niin moni on multa kysellyt, ja mä en vielä talvella halunnu kertoo kaikkia näitä, jos ne ei oliskaan kantanu. Nyt mulla on tilauksia koko kesäks, viimenen deadline on syyskuun loppuun ja enempää mä en ota vastaan ihan heti ellei tu jotain tosi upeeta eteen. Ja nyt musa isolle, bileet jatkukoot! Naapureita on varotettu.”
Kymmenen aikaan illalla meno alkoi olla jo varsin vilkasta. Hanna hihitti sohvalla, ettei jaksaisi enää nousta ison mahansa kanssa syötyään aivan liikaa, Miika tanssi Sarin, Mian ja Hennan kanssa villiä diskotanssia, Anne keräili kertakäyttöastioita pöydiltä. Joonas seurasi Sallaa minne tämä menikin, eikä Salla pannut sitä lainkaan pahakseen. Muutama siideri oli saanut hänet unohtamaan oman tulevan muuttonsa aiheuttaman stressin, ja kun U2:n ”You’re so Cruel” –kappaleen alkaessa Joonas kiskoi hänet sohvalta tanssimaan, hän unohti Mikaelin ja Merjan vieraat ja antoi Joonaksen tanssittaa hänet makuuhuoneeseen.
”Puhelin soi, Merja, missä sä oot?” kuului Annen ääni musiikin yli.
”Tua se on ulkona Anttonin kans vetämässä sauhuja, vastaa sä vaan”, toimitti Mia.
Puhelu olikin Hannalle. Samuli oli tulossa raveista ja halusi poimia avokkinsa kyytiin. Hanna veti takin ylleen ja kiitti Merjaa kivoista kutsuista kulkiessaan tämän ohitse pihassa. Hetken kuluttua tutunnäköinen punainen Audi kaarsi pysäköintipaikalle. Hanna heilautti kättään ja löi oven kiinni.
”Tommonen äijä?” ihmetteli Anttoni Merjalle. ”Kyllä nuori uros parempi on”, hän jatkoi hiljaisella äänellä. He tuijottivat toisiaan tovin, ja ikkunasta heitä tarkkaileva Sari oli aivan varma, että kohta he suutelisivat. Anttonia alkoi kuitenkin ujostuttaa sen verran, että hän ehdotti seuraavan oluen avaamista, ettei jano pääsisi yllättämään. Merjaa nauratti ja jostain syystä myös ihan vähän harmitti.
”Merja, siinä sä oot, olisko sulla mulle paitaa lainata, kun toi Anne onnistu laskeen vettä lusikalle keittiössä ja kaikki roisku mun päälle?” huikkasi Mia heti Merjan nähdessään. Merja pyysi hänet mukaansa valitsemaan. Makuuhuoneen ovella he pysähtyivät. Salla ja Joonas kierivät pitkin Merjan sänkyä nauraen ja suudellen.
”Jahas, vai niin”, totesi Merja vinkeästi, ”älkää antako meidän häiritä. Haetaan vaan Mialle kuiva paita...”
Kun paita varsin nopeasti oli löytynyt, Salla ja Joonas istuivat sängyn reunalla vaatteitaan oikoen.
”Vähän riehuttiin”, selitti Joonas lähtiessään hakemaan lisää juotavaa. Salla hymyili villisti ja pyysi hiusharjaa lainaksi, ennen kuin seurasi Joonasta.
Merja jäi makuuhuoneeseen järjestämään peittoja. Koristetyynyt vielä paikalleen, matto suoraan. Olipa kiva nähdä Salla pitkästä aikaa noin iloisena, mietti Merja. Ella oli riuduttanut naista niin kauan. Karua, että kumpikin paloi halusta päästä toisen syliin, eikä hanketta kuitenkaan voinut toteuttaa. Joonas oli tervetullutta vaihtelua Sallan ankeaan arkeen. Olipa hyvä, että Joonaskin tuli kutsuttua mukaan. Ja Anttoni...
Merjan ajatus katkesi, kun joku asetti takaapäin kätensä hänen vyötäisilleen. Kenties...
”Mitäs mun varasisko haaveilee?” kuului Jonin ääni.
”Huh kun pelästyin, mä luulin et se oli... Mietin tota Sallaa ja sen juttuja ja sitä, että oli hyvä kun kutsuin Joonaksen mukaan.”
”Ja Anttonin”, virnisti Joni. Merja vilkaisi häntä kiukkuisena. Mitä tuokin muka tiesi?
”Kai sen ny ottallaanki näkee, älä katto noin murhaavasti! Tiensuun pojat tuntuu olevan ihan hyviä jätkiä.”
Merja repäisi itsensä irti ja suoristi peittoja vielä vähän. Hän tuhahti, mutta sitten häntä alkoi jo naurattaa. Joni taisi huomata paljon enemmän kuin ainakaan Salla suostui uskomaan. Merja kysyi kurillaan, sattuiko Joni tietämään missä Anttoni oli, ja tiesihän tämä. Nuorukainen istui polvillaan olohuoneessa ja tutki levyhyllyjä. Nähdessään Merjan hän viittoi tämän viereensä ja tahtoi tietää, mikä oli Merjan mielilevy. Merja mietti, selitti, että niitä on monta, veti hyllystä muutaman esimerkin, kurkotti Anttonin editse vielä kauemmas hyllyyn ja oli horjahtaa tämän syliin. Anttoni ehti ottaa hänestä kiinni, eikä sitten enää irrottanut otettaan, vaihtoi vain asentoa sen verran, että pystyi nojaamaan seinään, veti hänet paremmin syliinsä ja hipaisi ujosti huulillaan hänen kaulaansa. Muutamaan minuuttiin he eivät olisi huomanneet huoneessa olevia ihmisiä, vaikka toiset olisivat alkaneet soittaa trumpettia.
He havahtuivat muiden alkaessa puuhata lähtemistä viimeisellä bussilla kaupunkiin jatkoille. Anttoni kuiskasi Merjan korvaan jotakin, ja Merja nousi ottamaan vastaan kiitokset mukavista tupaantuliaisista. Salla hämmästyi. Aikoiko Merja jäädä kotiin? Merja, joka lähti aina jatkoille ja viipyi valomerkkiin saakka? Joonas nyhti Sallaa hihasta kohautellen kulmakarvojaan merkitsevästi. Pikkuveli kävi kuumana, heidän olisi parasta mennä, etteivät jäisi bussista ja joutuisi palaamaan. Salla naurahti ja lähti muiden mukaan. Hän pääsisi kuitenkin majoittamaan sekä Hennan että Joonaksen tyhjään kotitaloonsa, vanhemmat kun olivat lähteneet kylpylään ensimmäistä kertaa elämässään. Olivat kai tulossa vanhoiksi.
”Ne meni”, totesi Merja. Anttoni nousi hitaasti nurkasta. Hän näytti olevan hiukan hämillään.
”Täytyyks meidän siivota eka?” hän tiedusteli ja jatkoi epäröiden: ”Mun pitää käydä tua...”
Merja ei heti näyttänyt tajuavan, joten Anttoni katsoi parhaaksi selittää.
”Mä sanoin tua ulkona että nuori uros on parempi. On siitä joskus haittaaki. No siis mä... tota...”
Yhtäkkiä Merjalle valkeni.
”Taisin tajuta”, hän henkäisi. Anttoni vilkaisi häntä posket punaisina.
”Vähä oli herkässä”, poika mutisi.
Merjan korvissa humisi. Anttoni oli hauska, nuori, suloisesti ujo ja niin ihanan kiihkeä.
”Ei herkkyydestä mun mielestä mitään haittaa ole”, huokasi Merja saaden Anttonin posket punoittamaan entistä helakammin. Anttoni hiljensi parhaillaan soivan levyn äänenvoimakkuutta, nousi ja päätti olla käymättä pesulla. Hän lähti hitaasti kohti eteistä, josta pääsi sekä kylpyhuoneeseen että makuuhuoneeseen. Eteisessä hän kääntyi vain huomatakseen Merjan seuraavan hänen liikkeitään tiiviisti, odottava palo silmissään. Anttoni rohkaisi mielensä.
”Tule...”, hän kuiskasi Merjalle, ”tule...”
Makuuhuoneen ovi jäi raolleen.

Anttonin velipoika Joonas soitti Sallalle joka ilta juhlia seuranneella viikolla. Ensin Sallaa huvitti, mutta vähitellen häntä alkoi harmittaa. Hän oli muuttamassa takaisin Tampereelle kuun vaihteessa, hän pääsisi takaisin sinne, missä tunsi kotinsa olevan. Hän saisi taas hoitaa Vollea, hän pääsisi käymään raveissa. Ja näkisi Mikaelin. Se jollakin tavalla pelotti. Välttämänsä hirvikolarin jälkeen Mikael oli soittanut vain kerran, oli kuulemma juonut muutaman oluen ja ikävöinyt Sallaa.
Vaikka Joonas oli mukava ja hänen kanssaan oli hauskaa, Salla ei tuntenut häntä kohtaan erityistä vetoa. Salla piti Joonasta hyvänä kaverina, ja ehkä heidän välillään oli pieni kipinä, mutta intohimoa suhteessa ei ollut. Ei ainakaan hänen puoleltaan. Salla ei ollut aivan varma, oliko intohimon puute syy siihen, ettei hän halunnut edetä pitemmälle vai johtuiko kenties Mikaelista, ettei hän halunnut päästää tunteitaan valloilleen.
Tarpeeksi asiaa vatvottuaan Salla kutsui Joonaksen luokseen juttelemaan. Vakavasti, niin hän sanoi. Joonas tuli sovittuna aikana. Salla istutti hänet kahvipöytään ja he puhuivat pitkään. Salla kertoi alakerran mummelin tempauksesta, työpaikasta, kavereistaan Tampereella, Vollesta. Hän totesi varoen, ettei ollut riittävän varma heidän mahdollisen suhteensa kestävyydestä. Joonas nyökytteli, punehtui, hymyili, ja sanoi lopulta, ettei itsekään oikein tiennyt, halusiko vakavaa suhdetta vai jotain muuta.
Salla huokasi helpottuneena mutta samalla vähän surullisena. Joonas oli mutkaton ja lämmin ihminen. Tuntui pahalta joutua lähtemään nyt, kun olisi voinut katsella rauhassa, kehittyisikö tästä mitään syvempää. Muutto sotkisi kuviot, sen hän tiesi. Ei ollut järkeä yrittää rakentaa mitään vakavaa.
Hiljaisina he nousivat pöydästä. Joonas tahtoi halata Sallaa. Hän yritti näyttää reippaalta sanoessaan:
”Tule käymään täällä kuitenki. Mäkin käyn joskus Tampereella, ainaki jos toi Anttonin ja Merjan juttu jatkuu. Mutta kyllä mun tulee sua helvetisti ikävä!”

Ei kommentteja: